Punkit ovat heränneet

Kevät etenee vauhdilla ja pian punkit ilmestyvät koirien ja kissojen turkkeihin

Mitä punkit oikeastaan ovat? Ne ovat eläimiä, tarkemmin sanottuna hämähäkkieläimiin kuuluva alaluokka. Suomen tunnetuin punkkieläin on puutiainen, Ixodes Ricinus. Tästä eteenpäin punkki sanalla viitataan puutiaiseen vaikka totuuden nimissä on muitakin punkkilajeja kuin puutiainen.

Miksi punkit ovat vaarallisia ihmiselle? Osa punkeista levittää borrelioosia ja puutiaisaivokuumetta. Kyseiset taudit tarttuvat punkin puremasta eli kun punkki kiinnittyy ihmiseen. Eläintaloudessa onkin tärkeää suojata eläimet punkkeja vastaan jotta suojataan myös ihmisiä. Punkkia sanotaan Suomen vaarallisimmaksi eläimeksi levittämiensä tautien vuoksi. Lisää punkkivälitteisistä taudeista ihmisillä voit lukea esim terveyskirjastosta.

Punkkien esiintyvyys laajenee vuosi vuodelta ilmaston lämmetessä. Ne levittäytyvät pohjoisemmaksi ja niiden esiintyvyys luonnossa kasvaa. Siksi on tärkeää torjua niitä niin lemmikeillä. Ihmisten punkkitorjunta perustuu peittävien vaatteiden käyttöön ja säännöllisiin punkkitarkastuksiin. Lemmikin pääsy ihmisten istuin ja makuupaikoille (sohvat ja sängyt) tulisi estää jotta suojataan ihmisiä mahdollisilta punkeilta.

HUOM! Terveyden ja hyvinvoinninlaitos suosittelee puutiaisaivotulehdusrokotetta Joensuussa Niinivaaran ja Hukanhaudan alueella asuville ja alueella liikkuville. Suositus on annettu keväällä 2023. Lue lisätietoja

Miten punkkeja voi torjua koirilla?

Torjuntaan on monia keinoja. Yksinkertaisin on tehdä huolellinen punkkitarkastus koiralle tai kissalle vähintään kerran vuorokaudessa koko punkkikauden ajan ja samalla poistaa kiinnittyneet punkit. On olemassa myös lääkkeellisiä vaihtoehtoja. Nämä voidaan jakaa kolmeen ryhmään: niskaan laitettavat paikallisvaleluliuokset, punkkipannat ja suun kautta annettavat tabletit. Osalla lääkkeistä on punkkeja karkottava vaikutus, osalla tappava vaikutus, joillakin molemmat.

Niskaan laitettava paikallisvaleluliuokset vaikuttavat yleensä n. kuukauden ajan jonka jälkeen annos uusitaan ja tämä toistetaan punkkikauden loppuun saakka. Punkkipanta taasen on ohut kaulaan laitettava panta jonka annetaan olla koko punkkikauden ajan eläimen kaulassa. Tableteissa vaikutusaika vaihtelee kuukaudesta kolmeen kuukauteen per annos.

Miten punkkeja voi torjua kissoilla?

Kissoillekin voi tehdä punkkitarkastuksen. Markkinoilla on myös punkkipanta joka soveltuu kissoille ja lisäksi reseptivapaita niskavaleluliuoksia. Osa koirille tarkoitetuista punkkitorjuntalääkkeistä on myrkyllisiä kissoille joten ole tarkkana kun ostat valmistetta apteekista. Varmista apteekin henkilökunnalta että kyseinen valmiste sopii kissoille. Myös kissoille on olemassa uimista kestäviä punkkivalmisteita, osa reseptillä ja osa ilman reseptiä.

Niskaan laitettava paikallisvaleluliuokset vaikuttavat yleensä n. kuukauden ajan jonka jälkeen annos uusitaan ja tämä toistetaan punkkikauden loppuun saakka. Punkkipanta taasen on ohut kaulaan laitettava panta jonka annetaan olla koko punkkikauden ajan eläimen kaulassa. Reseptivalmisteissa on olemassa niskavaleluliuos joka vaikuttaa 12 viikkoa eli kolme kuukautta.

Mikä valmiste sopii juuri minun lemmikille?

Tähän vaikuttaa moni asia. Onko sinulla perheessä pieniä lapsia, uiko lemmikkisi sekä pentujen osalta ikä ja paino. Lisäksi esimerkiksi koiralla MDR1 geenin mahdollinen mutaatio voi vaikuttaa lääkkeen valintaan. MDR1 mutaatiota tavataan joillakin collie-sukuisilla koirilla kuten myös muutamilla eri rotuisilla paimenkoirilla. Apteekin henkilökunta osaa auttaa reseptivapaan valmisteen valinnassa.

Jos haluat eläinlääkärin tekemän yksilöllisen arvion juuri sinun lemmikillesi sopivasta punkkilääkityksestä, voit varata vastaanotolle ”punkkikonsultaatio” ajan. Siinä tehdään eläimelle perustarkastus ja yhdessä keskustellen kartoitetaan vaihtoehdot ja lääkäri antaa suosituksensa.

Varaa punkkikonsultaatio tästä

Ovatko punkkilääkkeet turvallisia?

Oikein käytettynä punkkilääkkeet ovat hyvin turvallisia. Aina kun puhutaan lääkkeistä, on tärkeää muistaa että yksilöllisiä eroja esiintyy. Eli yksi punkkilääke voi toimia yhdelle paremmin kuin toiselle tai olla paremmin siedettävä. Kun ostat lääkkeen apteekista, voit olla varma siitä että tuote on läpäissyt euroopan lääkeviranomaisen tiukan seulan ja sen turvallisuutta ja tehoa valvotaan jatkuvasti. Lääkkeiden myyntiä, haittavaikutuksia ja tehoa valvotaan viranomaisten toimesta.

Monissa lemmikkitarvikeliikkeissä myydään muita kuin lääkkeeksi rekisteröityjä valmisteita punkkien torjuntaan. On hyvä muistaa että näiden tuotteiden valvonta on paljon löyhempää kuin lääkkeeksi rekisteröityjen valmisteiden. Se johtuu siitä että niitä tuotteita ei ole rekisteröity lääkkeeksi vaan joksikin muuksi, esimerkiksi ravintolisäksi tai tarvikkeeksi. Lääkkeeksi rekisteröityjä tuotteita saavat myydä vain apteekit ja joissakin tilanteissa myös eläinlääkärit.

Mikäli epäilet eläimelläsi punkkilääkkeen aiheuttamaa sivuvaikutusta, ole yhteydessä omaan eläinlääkäriisi. Eläinlääkäri voi tehdä asiasta ns haittavaikutusilmoituksen lääkeviranomaiselle. Euroopan lääkeviranomainen käsittelee säännöllisin väliajoin kaikki tiettyyn lääkkeeseen liittyvät haittavaikutusepäilyt (haittavaikutusilmoitukset). Tämän käsittelyn perusteella viranomainen voi ryhtyä toimiin jossa lääkkeen valmistajalta vaaditaan lisätutkimuksia tehosta tai turvallisuudesta. Pahimmillaan lääkeviranomainen voi jopa keskeyttää lääkkeen myymisen ja poistaa sen markkinoilta jos katsoo sen olevan tarpeellista. Näin ollen lääkkeiden turvallisuutta valvotaan jatkuvasti, eikä kyse ole kertaluontoisesta tapahtumasta.

Tarvitsenko punkkilääkkeeseen reseptin?

Monet punkkilääkkeet ovat reseptivapaita eli apteekista vapaasti ostettavissa. Koirien tablettimuotoiset punkkilääkkeet ovat vain reseptillä olevia lääkkeitä eli niiden hankkimiseksi tarvitaan eläinlääkärin kirjoittama resepti. Lisäksi kissoille on olemassa reseptivalmisteita.

Vaatiiko punkkilääkeresepti lääkärikäynnin?

Jos olet asioinut meillä viimeisen vuoden aikana, voimme toimittaa reseptin haluamaasi apteekkiin. Apteekki perii lääkkeenoston yhteydessä reseptipalkkion. Voit täyttää alla olevan linkin kautta lomakkeen ja olemme sinuun yhteydessä kun olemme käsitelleet pyyntösi. HUOM! Täytä lomake vain jos olet aiemmin käyttänyt lemmikillesi reseptivalmisteita ja jos olet asioinut meillä vuoden sisällä.

Täytä lomake ja tiedustele mahdollisuutta punkkilääkereseptiin

Terveisin
Mika